|
Tuesday, October 13, 2009 - 12:45 PM
JHPK:n PELIMATKA PRAHAAN: OTTELUPÄIVÄ PERJANTAI 9.10
JHPK:n Prahan reissun (urheilulllinen) päätapahtuma oli perjantain ystävyysottelu paikallista vastustajaa vastaan. Vastustajasta ei tiedetty ennen matkalle lähtöä mitään, mutta kun bussi toi meidät perjantai-aamuna Zimni Stadion -hallille, vuorolistasta selvisi että pelissä kohtaavat FIN ja Kobra Hobby Team.
Asiaan vihkiytymättömälle sen verran taustatietoa, että Kobra on Prahan alueella junnutasolla kolmanneksi kovin seura. Kobran miesten joukkue pelaa Tsekin kakkosliigassa. Hobbyteamissa pelaa entisiä junnu- ja aikuispelaajia, jotka eivät enää pelaa liiton sarjoissa, vaan paikallisessa harrastesarjassa. Joka ukko on siis kovan juniorikoulun läpi käynyt pelimies. Lisätietoja: http://www.hckobra.cz/
JHPK:n aamutreenit sujuivat normaalisti, ja Kiide teki joukkueen ensimmäisen ulkomailla tehdyn maalin treenin harjoituspelissä. Kobran kotihalli on ulkoapäin melko ankea, mutta henkii tsekkiläistä kiekkokulttuuria. Hallin erikoisuus on toisella sivulla olevat isot ikkunat, joista tulvii luonnonvaloa halliin. No, lokakuussa ainakin tarvittiin sen lisäksi myös sähkövaloa, että kiekko näkyisi. Hallin toinen erikoisuus ja samalla aikuiskiekkoilijan kannalta paras puoli on hallin oma ravintola, jossa myös lounastimme treenin jälkeen. Olut istuu tsekkiläiseen kiekkokulttuuriin kuin musta makkara tamperelaisen kouraan - eli aivan saumattomasti.
Lounaan jälkeen alkoi valmistautuminen illan otteluun. Siihen kuului rentouttava kaupunkikierros bussilla ja patikointi Prahan linnan alueella. Matkalla nautittu olut alkoi mukavasti pohjustaa maaperää illan taistelulle. Kierroksella yritimme keksiä asioita joita oppaamme Jouni ei Prahasta tietäisi, mutta rohkeimmatkin yrityksemme kilpistyivät Jounin nokkelaan ja tietävään vastaukseen.
Klo 17:00 paluu hallille ja lyhyt vierailu seuraamassa Kobran edustusjoukkueen treeniä. Vauhti oli kova. Treenien vetovastuussa oli Kobran puheenjohtaja Miloslav Seba, joka on mukana myös Tsekin jääkiekkoliiton toiminnassa. Kaveri nyökkäili tuntevansa myös Kalervo Kummolan. JHPK:n pelaajien valmistautuminen peliin eteni tutulla kaavalla. Pojat seisoivat hallin edessä ja yrittivät lämmitellä ilta-auringossa. Edellisen pelin tehokaksikko Kunttu & Lehtinen keskittyi paikallisen oluen avustuksella, kunnes 20 minuuttia ennen ottelua totesivat että "pitäskö lähtee jo pukemaan".
OTTELURAPORTTI
JHPK lähti otteluun neljällä täydellä kentällä, kahdella veskarilla ja yhdellä ylimääräisellä hyökkääjällä. Kobra HT aloitti pelin kahdella vaihtomiehellä, ja kolmas vaihtopelaaja tuli paikalle pelin jo alettua. Luistelunopeudessa ja mailatekniikassa yksi tsekki vastasi kuitenkin hyvin kahta suomalaista, joten pelaajien lukumäärä ei saanut meitä huolestumaan pelin tason säilymisestä. Tsekkien liike oli todella nopeaa, kovat syötöt napsahtelivat kohdalleen ja peli alkoi pyöriä vierailijoiden päädyssä. Kun vastustaja pelasi Kalpan tapaan pyrkien hallitsemaan kiekkoa, JHPK:lle jäi aseeksi riistokiekon strategia. Tämä oli muuten hyvä strategia, mutta siinä oli kaksi heikkoa kohtaa. Ensiksikin, vastustajia oli vaikea saada kiinni, koska he olivat niin nopeita. Toiseksi, kun vastustaja saatiin kiinni, tämä ei luovittanutkaan kiekkoa sovinnolla, vaan joko harhautti karvaajamme tai syötti kiekon kokonaan pois. Näin ensimmäisen erän isännät veivät 3-0, ja JHPK alkoi vasta herätä.
Toisessa erässä se tapahtui: Aurasen Jari teki JHPK:n ensimmäisen kansainvälisen maalin. Kun tämä kunnia oli jo viety, seuraavassa maalissa Kiide pääsi tilastoihin antamalla seuran ensimmäisen kansainvälisen pelin maalisyötön, kun Misa pisti kiekon häkkiin. Toisessa erässä tapahtui myös hirveää hässääkää, kun pelipäätyjen vaihtamisen myötä pakkien matka vaihtoaitioon kasvoi suureksi ja vaihdot menivät pari kertaa aivan päin hanuria. Ylivoimahyökkäyksiähän niistä tuli, mutta kakkoserä päättyi 2-3 eli jo hieman tasaisemmin.
Kolmannessa erässä JHPK alkoi saada hieman pelistä kiinni ja vastustajalla alkoi jonkin verran luistin painaa. Näin saatiin puristettua ensimmäinen kansainvälinen erävoitto luvuin 3-2. Pelin päätyttyä kolme vikkelintä tsekkiä palkittiin seuramme J-lippiksellä ja Salmiakkikossulla, ja muutkin tsekit saivat lippikset. Praha on siis vallattu ja maamerkki jätetty. JHPK:sta leijonilla palkittiin tällä kertaa hyvin taistelleet Vuorikoski, Karttunen ja Heikkilä. Moni muukin nimi oli esillä, mutta oppaamme Jounin toimiessa yliauditoijana nämä nimet jätettiin lopulta paperiin.
TILASTOT
Maalit: 1. Auranen (ei syöttäjää) 2. Grönlund (Kiiski) 3. Heikkilä (Kainulainen - Vaattovaara) 4. Lehtinen (Karttunen) 5. Kainulainen (Heikkilä - Vaattovaara)
Jäähyt: Lehtinen 2 min Kuusela 2 min Kunttu 2 min Vaattovaara 2 X 2 min
|